sunnuntai 30. elokuuta 2009

Siniset kukat ruukussa

Täällä on sairasteltu flunssaa jo useamman päivän, onneks alkaa olla jo paremman puolella. Voimat vaan ei ole vielä täysin palautuneet ja vaikka olenkin nukkunut viime päivinä aivan mielettömästi, tänäänkin nukuin melkein kahden tunnin päikkärit nukuttuani ensiksi yöllä kymmenen tuntia.

Taitopuoti Papernauhan tilauskin tuli, mutta en ole siihenkään jaksanut paneutua, vaikka kaikkea kivaa se pitikin sisällään. Kunhan tästä tokenen koitan saada tehtyä vielä pari muuta tilausta, sillä sain perjantaina tilinauhan jossa summa oli paljon suurempi kuin kuvittelin :)

Meni jo
62
Nämä kuvat on napattu hätäpäissä, joten laatu on mitä on. Kortin olen tehnyt jo jokin aika sitten ja taas hyvin valmiilla mennään. Olen "säilönyt" noita valmiita "koristeita" jo monta vuotta, joten olen nyt koittanut saada niitä pois nurkista. Vielä niitä kyllä riittää.. mitähän olen mahtanut ajatella ostaessani ne aikoinaan :)

Osaisiko joku muuten auttaa..

Mitä eroa on sillä Artemion punaisella kuumailmapuhaltimella ja sillä toisella myytävällä (valmistajaa en tiedä) kuumailmapuhaltimella, siis sillä valkoisella jossa on vihreä "nokka"? Tietääkö joku siis muuta eroa kuin hinnan. Kumpi on parempi?

Mikä olisi hyvä muste sileille leimasimille, siis sellaisille joissa on paljon pinta-alaa johon tarvitsee tarttua mustetta? Edit: Psst, siis joku muu kuin musta väri :)

3 kommenttia:

bigM kirjoitti...

kiitos anna! tämä positiivinen vastaanotto on vallan yllättänyt.
laitoin kuvan kortista ihan vaan avuksi muille arastelijoille. leimasiin on jotekin vaikea tarttua ja saada aikaiseksi jotain kaunista, kuten te taitajat teette.
tämä on oikein nätti kortti & parane pian...

Piitu kirjoitti...

Kivoja kortteja sinulla täälä!
Ikävä kyllä en osaa kysymyksiisi vastata..itselläni on sininen kuumailmapuhallin. Eipä oo tullu mieleenkään, että niissä voisi olla eroja =) muussa kuin hinnassa..en muista et minkä merkkinen se on.

anninaa kirjoitti...

Ihania nämä kortit, sopivat moneen tilanteeseen ja helppo toteuttaa.