perjantai 3. heinäkuuta 2009

Kukkia on näissäkin

Olen siis palannut Tampereelta jo viikko sitten, tarkalleen viime lauantaina. Kävin aluksi heittämässä siskoni Pax-festivaaleille Helsinkiin ja ajelin sitten sieltä kotiin. Täytyy sanoa, että vaikka kerkisin vuosia asumaan pk-seudulla, niin kyllä siellä autolla liikkuminen on ärsyttävää, varsinkaan kun ei tarkkaan tiedä minne on menossa :) Vaikka kai siellä asuneena olisi pitänyt tietää missä Alppipuisto sijaitsee, mutta harvoinpa siellä on tullut käytyä ja Lintsillekkin tullut mentyä ratikalla. No, minun puolustukseni on, etten ole pk-seudulla liikkunut omalla autolla kuin äidilleni kerran pari nyt viimeisen 1,5v aikana ja sitä ennen 16 vuotta sitten puolen vuoden ajan, kun omistin ensimmäisen autoni. Joten eipä ole kauheasti kokemusta seillä ajelusta.

Sitten asiaan :) Kortteja en ole saanut tehtyä, inspiraatio taas hukassa, enkä ole vieläkään saanut hommattua kuumailmapuhallinta kohojauhetta varten. Tahtoisin lisäksi Big Shot-laitteen, mutta kaipa minä lopulta tyydyn Cuttlebug-laitteeseen. Ja koska vieläkin epäröin onko minulla siihen varaa, jää sekin vielä ostamatta. Nämä sitten ihanan helteen kanssa vievät energiani korttien teolta. Aika hyvä selitys, eiks joo =)

No, koska en ole kortteja jaksanut tehdä, olen sitten turannut kynsieni kanssa. Ja jotta tämäkään postaus ei jäisi kuvattomaksi, lainankin teille kuvan tämän hetken kynsistäni :)

Eikös tämäkin aika askartelua ole, onhan niissä kukkiakin =)

Vieläkään en ole keksinyt nimeä blogilleni jossa voisin höpistä talon rakentamisesta, tulevista häistä ja ehkä joskus perheestänikin.. miten voi olla niin vaikeaa keksiä yhdelle blogille nimi.

3 kommenttia:

AN kirjoitti...

Ihanat,joo,kyllä tuokin on taidetta!!

Anna kirjoitti...

Kiitos An!

No nuo kukathan on sitten tietenkin tarroja, että en minä niitä kuitenkaan ole itse taiteillut.

minde kirjoitti...

Mageet kynnet;)