maanantai 25. toukokuuta 2009

Unelmia toteutetaan

Nyt on korttien teko hieman tauolla. Kävi niin, että suuren unelmani toteutus alkoikin hieman aikaisemmin kuin kuvittelin. Alunperin sen piti alkaa jo keväällä, mutta erinäisistä syistä se viivästyi ja luulin sen viivästyvän vielä hieman enemmän. No, nyt se kuitenkin alkoi ja vie nyt jonkin verran aikaa. Annattehan anteeksi jos oman omakotitalon rakentaminen menee korttien edelle :) Ei me sitä onneks ihan itse rakenneta, mutta koitetaan olla mukana jotta saadaan hintaa tiputettua. Jotakin kuitenkin tarvitsee tehdä itse ja sitä onkin nyt viikonlopusta alkaen tehty, tonttia ollaan oltu raivaamassa. Tänään olin tunnin kasaamassa oksia tontin nurkkaan. Huomenna en ehkä mene, mutta keskiviikkona ehkä jo taas. Keskiviikkona menen katsomaan myös tulevaa työpaikkaani.

Olen harkinnut laittavani pystyyn ihan oman blogin tuolle rakentamiselle, myöhemmin se voisi jatkua hääaiheisena ja joskus tulevaisuudessa toivottavasti perheaiheisena. En vaan keksi mitään nimeä tuolle blogille.

5 kommenttia:

sea kirjoitti...

Kotia, perhettä tai elämää rakentamassa? Tai jotain muuta rakentamassa, sopisi vähän kaikkeen tuo rakentaminen. :)

bigM kirjoitti...

onnea anna & kaikkea hyvää projektillenne...

Anna kirjoitti...

sea
Mietitään edelleen sitä sopivaa nimeä. Tuon rakentamisenkin olen pitänyt mielessä, mutta en ole saanut mieleistäni aikaiseksi :)

bigM
Voi kiitos kovasti! Tätä on odotettu jo kauan ja vihdoin se alkaa oikeasti tapahtumaan.

Kyllä mä koitan joskus saada jonkun kortinkin tehtyä. Tarkoitushan oli nyt kesällä mennä niitä markkinoille myymään, mutta eipä ole varasto kasvanut vielä riittävän suureksi jotta kannattaisi. Ja nyt on liian hyvät ilmat tehdä kortteja :)

Saron kirjoitti...

Voi kuinka ihanaa!! Onneksi olkoon, aivan upeaa rakentaa omaa kotia!! -tai olla ainakin mukana siinä:)

Anna kirjoitti...

Saron

Hieman myöhässä, mutta kuitenkin. Kiitos! :)

Todella ihanaa rakentaa omaa taloa tai rakennuttaa olisi kai oikeampi sana.. kai :)