keskiviikko 6. toukokuuta 2009

Perhoset

Pääsin eilen vierailemaan Askartelu Sinisiiven Tertun luona. Hänellä olisi ollut paljon kaikkea kivaa. Mutta, päätin olla maltillinen ja hankkia vain ne mitä tarvitsin :) Muutama leimasinsetti eksyi sieltä kotiini. Tänään myös Taitopuoti Paperinauhan paketti saapui postiin ja sieltäkin jotakin tarpeellista :)

Pohja väritetty kolmella eri leimavärillä kiiltävälle ja paksummalle piirrustuspaperille. Väritetyn pohjan päälle leimattu pieniä perhosia (nämä olisi voinut jättää pois, mutta ajatus lopputuloksesta kehittyi matkalla). Isommat perhoset leimattu pohjan ja pienten perhosten päälle. Peitin paperilla osan esimmäisen perhosen kiekuroista leimatessani toista perhosta. Reunan leimasin vielä osalla tähtisäde leimasinta.

Muutamassa kohtaa meni hieman pieleen, sain kuitenkin korjattua tilanteen aika hyvin. Alunperin tekstin piti olla oikeassa yläkulmassa, mutta sehän onkin vasemmassa alakulmassa. Miten näin pääsikään käymään? No, tietenkin leimasin tekstin väärinpäin ja huomasin mokan vasta siinä vaiheessa kun olin jo painamassa leimasinta paperiin, eikä käsi enää suostunut pysähtymään :D Tästä mokasta johtuen jouduin laittamaan vielä toisen perhosen. Sen leimaamisessa taas tuli pieni mittavirhe ja jouduin painamaan sen kolmeen kertaan. No, tietenkään en saanut niitä kaikkia kertoja ihan kohdalleen vaan perhonen näytti hieman heilahtaneelta. Eipä auttanut muu kuin tehdä toiselle perhoselle sama jippo :) Kaikista näistä mokailuista huolimatta olen aika tyytyväinen tuohon kuvaan. En vielä laittanut tuota korttipohjaan kiinni, sillä haluaisin tuohon vielä kimalletta. Tietääkö kukaan mistä saisi suihkutettavaa hopeista hilettä/kiillettä? Vai onko sellaista edes?

Päivittelen tänään tai huomenna nuo uudet leimasimet tuonne Leimasimeni-kategoriaan.
Edit. Tehty

Ei kommentteja: