maanantai 27. syyskuuta 2010

Täti vihreä

Kortteja ei nyt synny, eikä ihme kun pöytä on täynnä tavaraa ja kaikki on aivan sekaisin, olis edes pöydällä askartelutavaraa niin sen vielä jotenkin ymmärtäis vaan ei. Askartelutavarat on tosin hyllyssä aivan sekaisin :/

Onneks on noita kortteja joita en ole vielä täällä esitellyt :) Ja onneks sain viikonloppuna edes jotakin muuta aikaiseksi "käsitöiden" parissa, tein lauantaina elämäni ensimmäisen kerran saippuaa, tosin valmiista massasta, en uskalla sen lipeän kanssa lähteä leikkimään. Ja eilen sunnuntaina tein taikataikinasta siilin, piti tehdä siili töihin lapsille malliksi. Voin muuten kertoa miksi siilillä on piikit.. koska se estää koiraa puremasta siiliä :D Tämä tuli testattua viime yönä, kun koirani oli napannut laukusta tuon taikataikina siilin ja kantanut sen patjalleen. Ei ollut siilissä yhtään hampaan jälkeä kun sen aamulla löysin, osuutta asiaan voi olla myös suolalla, Ilmeisesti koira oli sitä siiliä kuitenkin hieman kerinnyt nuolemaan, sillä vesikuppi oli kuulemma päivällä ollut tyhjä, siilistä tuota ei kuitenkaan huomannut. Mahtoi maistua hyvälle :)

Tässä tilauskortti jonka tein jo heinäkuussa, on tuo kuva vain jäänyt roikkumaan, tämä on siis jo pois luovutettu. Tilaus aiheutti kyllä pientä paniikkia, sillä tämä oli vasta toinen tilauskorttini ja tilaajana oli pomoni :)

Myyty
156

Kukissa on vihreää kimalleliimaa. Täti väritetty Promarkereilla, leikattu ääriviivoja myöten ja kohotettu tarraloilla.


Kivasti kesän aurinko muodostaa varjon tuosta mekosta.

Leimakuva: Art impression
Tekstileimasin: Taitopuoti Paperinauha -2009-

1 kommentti:

SannaS kirjoitti...

Tosi kaunis kortti!! Ihanat värit!! =)