torstai 9. heinäkuuta 2009

Haaveilua

Kortteja ei ole tullut taaskaan tehtyä. Haaveilen kovasti Cuttlebug-laitteesta, joskaan en ole vieläkään ihan 100 prosenttisen varma tarvitsenko sitä oikeasti. Siihen kun nuo stanssitkaan ei ole niin kovin edullisia ja useamman stanssit kuitenkin sitten tarvitsisi. Sen verran vakavasti olen kuitenkin siitä haaveillut, että otin sen eilen puheeksi mieheni kanssa ja tuo lupasi muutamalla kympillä tukea hankintaani jos sen hankinta kerran saa minut iloiseksi :) Lisäksi laittelin askartelukirppikselle hieman papereita myyntiin ja lisää tavaraa olen koittanut inventoida jotta saisin turhaa pois nurkista ja samalla rahaa ja tilaa Cuttikselle.. tai ainakin omassa mielessäni oikeuttaisin sen hankinnan itselleni paremmin kun saisi jotakin vanhaa ensiksi pois nurkista :) Tosin olen muutenkin ajatellut, ettei tekisi pahaa myydä pois sellaista jota ei itse tarvitse, saisi jotakin hyvitystä tästäkin harrastuksesta =)

Viime aikoina on tapahtunut hulluja.. minä en koskaan voita mistään mitään, se on vuosien saatossa useasti todistettu minun kuin muidenkin taholta. Nyt kuitenkin, viimeisen reilun viikon aikana olen saanut kaksi puhelua. Ensimmäinen tuli paikallisesta kaupasta ja onnittelivat koska olin voittanut helkutin ison pehmoeläin tiikerin, minun koiraakin isomman ja koiran säkä on sentään 57cm :) Toinen puhelu tuli tällä viikolla keskustassa olevasta kuntosalista, he onnittelivat koska olin voittanut 2x päivän liikuntalippuja.

Kesto Viking Lotto on eiliseltä tarkistamatta.. pitäiskö tarkistaa :)

2 kommenttia:

Ansku Aarremaasta kirjoitti...

Minäkin kovasti haaveilen tuosta cuttiksesta,mutta mietin kanssa viitsinkö siihen niin paljoa investoida..Ja ne stanssithan on kalliita myös,eikä ilman niitä koko laitteella tee mitään.katsoin että halvimmillaan cuttiksen saa 93 e(muistaakseni Kirjokkaasta)ja kalleimmillaan Papruksesta 117e.On ne isoja rahoja panna askartelutarvikkeisiin..ei niitä kortteja myymälläkään hetkessä tienata..Katsotaanko kumpi sortuu ostamaan ensin..?

Anna kirjoitti...

Kovasti täälläkin haaveillaan, mutta jälleen kerran päätin siirtää sen hankintaa. Ostan ensiksi kaikkea muuta pientä kivaa ja vasta sitten ehkä sorrun cuttikseen :) On tuo aika iso summa pistää vain yhteen laitteeseen jolla ei vielä yksinään tee yhtään mitään, siksi kai se arveluttaakin.

Eikä tuota tosiaan kortteja myymällä heti takaisin tienata, varsinkaan kun itselläni ainoa asiakas on toistaiseksi ollut anoppi joka on ostanut keväällä kolme korttia :) Kai laiskuuttani en ole saanut markkinoitua tarpeeksi.

Katsotaan vaan kumpi sortuu ensiksi ostamaan cuttiksen :)

Harmi kun sinäkin asut niin kaukana ettei voi ostaa yhteistä :)