perjantai 27. maaliskuuta 2009

Kortit nalle ja kissa

Nyt on ollut todella hiljaista kortti rintamalla. Sain kuitenkin viikolla tehtyä kaksi korttia. Yksi olisi pitänyt tehdä vielä, mutta jotenkin kaikki aika kului netissä roikkuessa, enkä muistanut tehdä sitä ajoissa. No katsellaan josko saisin sen vielä tehtyä ja toimitettua hieman myöhässä.

Nämä kaksi seuraavaa korttia sain aikaiseksi. Ensimmäinen on vielä vapaana.

Myyty
21

Taustapaperi jostakin yksittäisenä ostettu
Leimakuva jostakin, väritetty Promarkereilla
Kukat Paperellasta
Kukan keskusta ja haaraniitti jostakin


Työkaveri lopetti tänään ja sain töistä kehoituksen tehdä hänelle kortin. Pientä vaikeutta oli keksi millainen ja mieleistä kuvaa ei oikein löytynyt. Onneksi muut työkaverit kuitenkin olivat lopulta tyytyväisiä tekemääni korttiin. Vein lopulta töihin kuusi korttia joista valita ja hehän valitsivat sen minkä ensimmäisenä olin ajatellut tuolle työkaverille :) Tämä kissa kortti meni sitten lopulta nyt jo entiselle työkaverille joka vaihtoi sekä työtä, että kaupunkia. Ja koska hän oli kovin riemuissaan tulevasta oli turhaa tehdä hänelle kovin surullista korttia :)

En itse tosin ole vieläkään aivan tyytyväinen tuohon korttiin, olisin halunnut jotakin persoonallisempaa.

Meni jo
22

Taustapaperi jostakin yksittäisenä ostettu
Leimakuva jostakin, väritetty Van Gogh watercolours väreillä
Kuvan taustapaperi väritetty itse leimaväreillä, lilalla ja harmaalla
Kulat Paperellasta
Kukkien keskusta ja haaraniitit jostakin


Olen tässä miettinyt kannattaako kirjoittaa mistä nuo materiaalit on kun en kuitenkaan muista kaikkia hankintapaikkoja. Toisaalta jos en edes niitä kirjoita niin mitäs mä tänne sitten normaalisti höpöttäisin kun yleensä korttien tekoon ei ole mitään erityistä syytä.

2 kommenttia:

Saron kirjoitti...

Ihania kortteja olet tehnyt!! Ja lisää kortteja syntyy pian, sillä olet mukana Kortit samoista materiaaleista Rinki2:ssa! Laitatko minulle osoitetietojasi sähköpostitse:)

Anna kirjoitti...

Kiitos SaRon!

Ja ihanaa päästä mukaan! Odotan jo innolla materiaaleja :)

Laitoinkin sinulle jo sähköpostia.